lauantai 10. toukokuuta 2014

Valmis työ

Vihdoinkin takki on valmis. Voin tunnustaa, että oli haastava ja aikaa vievä työ. Lopputyöhön käytettiin tavallista enemmän aikaa ja halusin haastavan työn omien taitojeni mittaamiseksi. Monen pienen ongelman ja mutkan selvittyäni, sain sen valmiiksi. Lopputylokseen olen tyytyväinen ja onnellinen että saavutin tavoitteeni. Ei takki ihan myytäväksi kelpaisi, mutta pienet epäkohdathan tekevät tuotteesta vain enemmän uniikin. Sitähän tämä on. 

Työn loppuvaiheilla oli vain muutama päivä aikaa saada tuote valmiiksi ja tuli aikamoinen hoppu. Tällöin kävin tekemässä takkia tuntejen ulkopuolella useaan otteeseen. 
Apua piti kysyä aika paljon, koska tietämys takin teosta ei ollut kovin suuri. 
Työtä tehdessäni opin paljon uutta ja se on aina rikastuttavaa. Monen asian olin ajatellut paljon vaikeammaksi kuin se todellisuudessa olikaan. Minulla oli lähes aina hyvä mieli tekemiseeni muutamaa mutkaa lukuun ottamatta. Kun joku epäonnistui totallisesti, ei into tekemiseen ollut hetkeen kovin korkealla. Siitä pienestä alamäestä nousin nopeasti ja into palasi entiselleen. 
Lopputyökseni peruskoulussa tämä oli itselleni todellinen taidonnäyte. Siinä käytin monia vanhoja opittuja tekniikoita ja tietenkin uutta tuli senkin edestä. 
Paineet tekiessä olivat aika kovat, koska halusin tähdätä korkealle ja ylittää itseni.
Tässä vielä muutama kuva valmiista tuotteesta.