sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Hahmotusta tulevasta

Eli tässä näkyy nyt jo vähän takin tulevaa alkonäköä. Viime tunnilla sain tehtyä taskut ja vyötärökiristyksen, huppu on jo kiinni ja hihat paikallaan. 
Taskujen laitto oli aika haastavaa, niin että ne saatiin paikoilleen samalle korkeudelle ja oikean kokoisiksi. Läpän ja taskun välissä on tavalliset tarranauhat. 
Takin ulkopuolella olevat keltaiset tikkaukset tekevät kivan säväyksen muuten harmaaseen kankaaseen. 




maanantai 17. maaliskuuta 2014

Suunnitelma

Käsityön päättötyönä olen tekemässä syystakkia. Alunperin mietin isotaskuista, eri väristä ja aivan eri mallista takkia mutta päädyin tähän takkiin Ottombre-lehden hyvien kaavamallien katselun jälkeen. Takista on tulossa harmaa, keltaisin tikkauksin koristeltu jykevä syksy/kevät takki. Sen sisävuori on ruskeansävyinen, pehmeä ruutukangas. 
Takki on jo hyvällä alulla, huppu on valmis ja takin ulko- ja sisäosat saavat ensi kässäntunnilla paljon uutta muotoa.